Ideaseinä, osa 8: Köysirata Näsikalliolta Särkänniemeen



Näsikallion ja Särkänniemen väliin voisi rakentaa köysiradan, joka liittäisi Särkänniemen kaupungin keskustaan ja toisaalta toimisi elämyksellisenä maisemasisäänkäyntinä huvipuiston alueelle. Mustanlahden satamassa voisi tarvittaessa olla välipysäkki. Kesäaikaan vaunun ikkunat voisivat aueta yläosastaan valokuvien ottamista varten. Idean esitti Mikko Manka.

Tarvittaessa rataa voisi jatkaa myös Näsinkalliolta etelään, jolloin se voisi kulkea Hämeenpuistoa pitkin aina Pyhäjärven rantaan saakka.

Mitä mieltä olet? Kommentoi rohkeasti tai lähetä meille oma ideasi seinällä julkaistavaksi!

Ideaseinä, osa 7: Hiihtopaikkoja lapsille

“Voisiko kaupungissa olla lapsille tarkoitettuja hiihtolatuja, vaikka puistoissa?  Joitain pieniä lenkkejä, kevyesti toteutettuna. Näin kaupungin keskustoissa asuvat lapsetkin pääsisivät helposti harjoittelemaan hiihtämistä.” -Liina Kangas

Esimerkiksi Hämeenpuistossa olisi runsaasti tilaa pienille hiihtolenkeille. Vaikkapa välille Puutarhakatu-Satakunnankatu mahtuisi helposti noin 300 m lenkki. Tällaiselle lähi-hiihtoreitille keskustan lapset pääsisivät helposti ja kätevästi kävellen. Omalla ladulla hiihtämisen harjoittelu olisi turvallista ja mukavaa. Samalla puistoihin saataisiin toimintaa talvellakin.

Mitä mieltä olet? Olisiko muualla hyviä paikkoja lasten hiihtoreiteille?

Portti Tampereen asuntomessualueelle

Tampereen kaupungin Vuores-projekti järjesti ideakilpailun Vuoreksen asuntomessualueen sisäänkäyntiportista. Kilpailu oli suunnattu Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoille ja Tampereen ammattikorkeakoulun kulttuurialan opiskelijoille. Tehtävänä oli suunnitella taiteellisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen portti, joka johdattaa kävijät asuntomessutapahtumaan.

1. palkinto myönnettiin ehdotukselle Puusto, tekijänä arkkitehtiylioppilas Milla Vuorinen
Voittajaehdotuksessa portti rakentuu eri kokoisista, päällekkäin ladotuista vanerilevyistä. Kehämäinen rakenne muistuttaa edestä tai sivusta katsottuna kuusen profiilia, mikä liittää portin hienosti osaksi metsäistä ympäristöään. Siellä täällä on vaneriin upotettuja istutusaltaita kasveille, jotka tekevät portista elävän ja muuttuvan kokonaisuuden.

Toisen palkinnon sai ehdotus Pysyvä, tekijänä arkkitehtiylioppilas Jutta Vuorinen.

Pysyvä on kahdesta kiertyvästä, puisesta “nauhasta” muodostuva voimakkaan veistoksellinen sommitelma, joka muuttaa muotoaan katselukulman vaihtuessa. Kierrätyssymbolista ammentava perusmuoto on kolmiulotteisena kiinnostavan dynaaminen.

Kolmannen palkinnon sai ehdotus Hehku, tekijöinä arkkitehtiylioppilaat Tytti Turpeinen ja Hanna Linnamäki.

Kunniamaininta annettiin ehdotukselle Kuiskaus, tekijänä valokuvataiteen erikoistumisopiskelija Merja Tanhua.

Kunniamaininta annettiin myös ehdotukselle Vohvelipuut, tekijänä arkkitehtiylioppilas Toni Sillanpää.


Hienoja, mukavan erilaisia suunnitelmia!  Loistavaa, että opiskelijoille järjestetään tällaisia kilpailuita, heillä kun on usein todella raikkaita ideoita tarjottavanaan.

Mitä mieltä olet palkituista ehdotuksista?

Lisää kilpailusta Tampereen kaupungin sivulla

Ideaseinä, osa 6: Hämeenkadulle taskupuistoja


“Hämeenkadun varrelle jokaiseen mahdolliseen lokoseen taskupuisto, oleskeluaukio tms. Paikkoja löytyy jo olemassa olevien lisäksi monta: Tuulensuu, Linkosuon/srk:n talon edusta, Kuninkaankatu Nordean kohdalla, Keskustori, Paapan kapakan edusta, Stockmannin ja Akateemisen väli, Rautieaseman edusta. Taskupuistoista visuaalisia yhteyksiä myös Häneenkadun yli. Kuninkaankadun kävelykadun kohentaminen ja visuaalisen sekä todellisen kävely-yhteyden luominen Satakunnankadun yli Mältinrantaan saakka.” -Merja Tyynismaa

Taskupuistot elävöittäisivät katuja hienosti ja toisivat kävelykadut nykyistä paremmin näkyviin. Ne voisivat toimia myös virkistävinä levähdyspaikkoina kaupungilla kulkeville. Mitä mieltä olet? Kommentoi rohkeasti tai kerro meille oma ideasi!